Muita suomalaisia Speksejä




Thoraxin Speksi

Medicinarklubben Thorax eli Helsingin ruotsinkieliset lääketieteen opiskelijat ovat tehneet speksejä pisimpään. Ensimmäinen speksi valmistui 1952 ja sen jälkeen uusia speksejä on ilmestynyt lähes joka vuosi. Koko tämän ajan thoraxlaiset ovat säilyttäneet oman lämpimän tunnelman speksissään.



Pykälän Speksi

Helsingin oikeustieteen opiskelijat ovat tehneet speksejä vuodesta 1997. Tyyliltään oikkiksen speksi on varmaankin lähimpänä omaa speksiämme.



KY-Speksi

Helsingin kauppiksella oli monen vuoden tauko speksien teossa, mutta he tekivät komean paluun speksikartalle keväällä 2006. Sitä ennen he tekivät vuoteen 1997 asti speksejä lähes vuosittain yhteensä 10 kappaletta.



Teekkarispeksi

Teekkarispeksi on tehnyt jo menneinä vuosikymmeninä satunnaisia speksejä, mutta varsinaisesti vuodesta 1990 on speksejä ilmestynyt säännöllisesti. Kyseessä ovat siis pääkaupunkiseudun teekkarit, joille ei mikään näytä olevan pyhää.

TLKS:n Speksi

Turun lääketieteen opiskelijat ovat hyvällä alullaan speksitaipaleellaan. Vuonna 2001 ilmestyi ensimmäinen produktio ja sen jälkeen uusia on tullut vuosittain. Turun speksi käy kiertueella myös Helsingissä sekä Kuopiossa ja Tampereella.



KuoLOn Speksi

Kuopion lääkisläiset tekivät ensimmäisen Speksinsä keväällä 2005 ja jatkoa seuraa heti seuraavana keväänä. Vuonna 2006 he käyvät myös kiertueella Helsingissä ja Turussa.

NääsPeksi

NääsPeksi eli Tampereen teekkareiden ja lääkisläisten yhteinen (s)peksi on Suomen ainoa yhteisproduktio. Sitä on tehty vuodesta 1999 ja kiertueellakin on käyty ja silleen.

Kannunvalajien eli valtsikan speksi

Valtiotieteilijät ovat tehneet omaa speksiään laskujeni mukaan vuodesta 2001.

Conduksen käyttäytymistieteellinen speksi

Helsingin käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijat saivat kevääällä 2004 ajatuksen, että jos kerran muilla niin miksei meilläkin ja niinpä keväällä 2005 sai ensi-iltansa ensimmäinen käyttäytymistieteellinen speksi. Hyvä vastaanotto loi uskoa ja niinpä seuraavana keväänä tuli jatkoa ja sitä seuraavana...

Wasaspexet

Wasaspexet on tehnyt speksejä vuodesta 2001 toisella kotimaisella. Tämä hieman tuntemattomampi speksi nähtäneen jatkossa myös kiertueella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           
               © Pekka Rainvuori 2004Sivut powered by Sange