Speksin aikatauluista..
Käsikirjoitusta aletaan vääntää jo
juhannuksena
edellisen speksin vielä savutessa. Käsikirjoitustiimi
tapaa koko syksyn useita kertoja viikossa ja miettii päänsä
puhki hyvää tarinaa ja sen keksittyään, kirjoittaa
sen alas.
Syksyn aikana organisaatio kokoaa itsensä parissa yleiskokouksessa
ja jokaiselle tiimille valitaan vastuuhenkilöt. Tuottajat alkavat
varailemaan teattereita ja ohjaaja lämmittelee tulevia näyttelijöitää
ilmaisuharjoituksilla.
Loppusyksystä valitaan biisit ja näyttelijät.
"mun silmistäin, kuvat heijastuvat näät,
jäät katsomaan, murhaajaa"
Laulua helvetin portilla
Ihmisten palatesssa joululomalta ei olekaan enää aikaa miettiä
vaan on ryhdyttävä toimeen. Tanssijoiden, bändin ja
näyttelijöiden loputon työ alkaa. Tammikuusta maaliskuun
alkuun harjoitellaan melkein joka arki-ilta monta tuntia. Sovitukset
ja koreografiat on tehty joululomalla ja grafiikka menee painoon tammikuussa.
Helmikuussa jengi sa yleensä jo omat speksipaitansa.
Ensi-illan lähestyessä aletaan laittaa tiimien työtä
kasaan. Pikkuhiljaa mukaan tulee pukuja, lavasteita, maskeja, rekvisiittaa,
musiikkia, tanssia. Valot ja äänitehosteet tulevat mukaan
vasta kun päästää esiintymispaikkaan.
Helsingissä on 5 esitystä ja sali vetää noin 500
katsojaa. Helsingin esitysten jälkeen lähdetään
kiertueelle 4 suomeen lääkiskaupunkiin ja myöhemmin
keväällä ollaan silloin tällöin esiinnytty myös Tartossa.